Sulatto Festivaali 2011 tarjosi tanakkaa menoa!
Neljäs Sulatto Festivaali Karkkilassa osoitti jälleen millainen on laadukas ja korkeatasoinen kulttuuritapahtuma. Tarjolla oli kulttuuria laidasta laitaan. Aki Kaurismäen valitsemat elokuvat, varsinkin Chaplinin kolme elokuvaa, olivat menestys. Muusikot Mikko Perkola ja Yrjänä Sauros näyttivät kuinka Chaplinin klassikkoelokuvat voivat elää tätä päivää. Torstai aloitettiin kun altto Eeva-Kaarina Vilke ja säveltäjä Carita Holmström astuivat lavalle. Kuultiin hieno setti Holmströmin lauluja, jotka Vilke tulkitsi aidosti ja upealla tavalla. Väliajan jälkeen lavalle astui kolmekymmenvuotisen uran tehnyt konkaribändi, jota ei pysty luokittelemaan. Honey B & The T-Bonesin musiikki oli omaperäistä ja luovaa sisältäen bändin kehityskulun hienolla tavalla. Loistava aloituskonsertti. Torstai päättyi klubiin, jossa Jo’ Buddy, yhdessä rumpali Down Home King III kanssa, elää jälleen kerran uutta vaihetta. Jo’ Buddy oli promokeikalla uuden singlensä Rockin’ 45:n tiimoilta ja se toimi.
Perjantai oli Sulatto Festivaalin historiassa ainutlaatuinen. Tuskin Karkkilassa on koskaan nähty ja kuultu tämän tasoisia artisteja. Paul Oscher, Mitch Kashmar ja suomessa asuva Mike Westhues näyttivät mistä rootsmusiikki on tehty. Paul Oscher, joka oli ensimmäistä kertaa Suomessa, soitti monipuolisesti kitaraa, harppua, koskettimia ja mm. harvinaista bassoharppua. Tämä legenda on luonut kannuksensa bluesin yhden suurimman, Muddy Watersin, harpistina, mutta osoitti myös olevansa tätä päivää ja erittäin kovassa iskussa. Hän onkin luonut kestävän oman soolouran, joka jatkuu edelleen. Mitch Kashmar, myös ensimmäistä kertaa Suomessa nautti ja viihdytti esiintymisellään. Hän on tämän päivän blues harpistien kärkeä! Ilahduttavaa oli myös Mike Westhuesin bändin keikka, joka poikkesi hiukan edellä mainituista musiikillisesti. Ilahduttavaa oli myös, että vakavasta sairaudesta toipunut Westhues tuntuu olevan elämänsä vedossa ja siitä esimerkkinä tulee varmasti olemaan hänen uusi syksyllä ilmestyvä albuminsa. Blues-illan artistit ovat paikan päällä ja vielä kotimaahansa palattuaankin ylistäneet Sulaton järjestelyitä ja erityisesti kiittäneet Sulaton osaavaa ja uhrautuvaa vapaaehtoisten joukkoa.
Lauantai-ilta oli naisten. Carita Holmström & band esittivät pitkän repertuaarin Holmströmin mahtavalta uralta päättyen hänen uusimpaan ja ehkä parhaimpaan levyynsä Diary of My Songs. Yleisö, joka valitettavasti oli liian vähälukuinen, taputti bändin kahdesti takaisin. Lena & The Slide Brothers, joka on bändinä nuori, mutta pitkän linjan muusikoista koostuva, tarjosi mahtavaa musiikkia. Lena & The Slide Brothersin johtohahmot laulaja-basisti Lena Lindroos ja hänen miehensä Matti Kettunen vievät bändiä määrätietoisesti eteenpäin. He ovat tehneet vasta yhden loistavan levyn Turn It Up, mutta uutta on luvassa. Kannattaa pitää bändiä silmällä. Pitkän illan päätteeksi lavalle nousi yksi Suomen hienoimmista groove ’n roll bändeistä: Marjo Leinonen Black Muriah. Leinonen näytti, että hän on tämän hetken Suomen ja miksei kansainvälisestikin, yksi varteenotettavimmista tekijöistä. Soundit olivat kohdallaan ja bändi tuki Leinosta loistavan tukevasti. Onnettoman vähälukuinen yleisö svengasi mukana täysillä ja huusi bändin kolme kertaa takaisin. Se on jo saavutus! Se ilta osui kohdalleen täydellisesti.
Sunnuntai oli pääosin omistettu lapsille. Simo Aalto piti taikatemppukurssin, jossa nuoret taikurin alut saivat oppia kuinka kani vedetään hatusta! Ja pari muutakin temppua. Simon ja Kirstin Jokeri- Pokeri- Box taikashow oli täydellinen huipennus lapsille ja lapsenmielisille. He loivat taikuuden ilmapiirin, joka ei voinut jättää ketään kylmäksi. Heidän inhimillinen lähestymisensä ja tekemisensä lasten kanssa on ainutlaatuista. Se vuorovaikutus elää ja muuttaa muotoaan koko ajan. Simon ja Kirstin Taikashow ei koskaan polje paikallaan!
Jussi Syren & The Groundbreakers soittivat ja lauloivat täyteläisen keikan Karkkilan kirkossa, ainoastaan aivan liian pienelle yleisölle ottaen huomioon Syrenin maineen ja laadun.
Sulatto Festivaalin 2011 Karkkilassa päätteeksi oli saatu Glasgown slide-hirmu Dave Arcari! Arcari otti ja näytti mistä suuret tekijät on tehty. Siinä mies ja kitara yksin pienen yleisön edessä näytti mistä todelliset soittajat ovat syntyneet. Olisi ollut hienoa jos paikalle olisivat saapuneet paikalliset muusikot ja muutkin katsomaan ja kokemaan tällaista menoa.
Sulatto Festivaalin taiteellinen johtaja Raimo ”Ramppe” Pitkänen sanoo: ”Olen erittäin tyytyväinen kokonaisuuteen. Ainoastaan harmittaa, että edelleenkään peruskarkkilalainen ei tunnu löytävän paikalle ja edelleen minua huolestuttaa se, että Karkkilassa ei ole kunnon majoitustiloja, mutta siihen on tulossa muutos. Ensi vuosi, Sulaton 5-vuotis juhlavuosi, on jo pitkälle suunniteltu, mutta paljon on tehtävää vielä. Nyt on tuumaustauon paikka.” Festivaalin johtaja Pitkänen haluaa kiittää erityisesti osaavaa ja kaikkensa antavaa henkilökuntaa, joka on huomioitu myös festivaalin artistien taholta: ”Haluan kiittää mitä lämpimimmin henkilökuntaa, etenkin siitä yhteisöllisyydestä, jota Karkkilassa niin on mainostettu. Nyt se on näytetty toteen. Ilman tätä omistautunutta porukkaa ei festivaalia olisi. Tästä on taas hyvä jatkaa.”
